AVAIN MIKKELIIN - OTAVA!

Kuntavaaliehdokas
Arto Sipilä nro. 49

Otavan alueen asukkaat ja alueen elinvoimaisuuden kehittäminen 🫶

Kuka Olen?

Yrittäjä / Rakennusinsinööri amk

Olen Arto Sipilä, Hämeen Ammattikorkeakoulusta v. 2006 valmistunut rakennusinsinööri AMK. Toimin yrittäjänä omassa insinööritoimistossa, Rakennustoimisto A.Sipilä. Toimisto täyttää tänä keväänä 20v.  Olen ollut mukana rakentamisessa n. 50 vuoden ajan erilaisissa kohteissa Mikkelissä sekä useilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Rakentaminen on ollut selkäytimessä pienestä saakka, isäni oli puuseppä/kirvesmies aikoinaan. Vuosituhannen vaihteessa aloitin insinööriopinnot ja opintojen jälkeen työtehtävät muuttuivat nykyiselle tasolle.

Kuntapuolella olen ollut rakennustarkastajana Mikkelissä, Lemillä ja Savitaipaleella 2010-luvulla. 

Olen neljän aikuisen lapsen isä ja pappa. Harrastuksina löytyy mm. konsertit, sulkapallo, lentopallo, pyöräily, lumikenkäily, mökkeily, matkustelu ja uutena tanssi.

Olen Lions Club Otavan hallituksen jäsen ja toimin myös Otava Happy Jazzin toimikunnassa. Klubin toiminnan kautta pystyn auttamaan omalla panoksellani otavalaisia hyväntekeväisyyden avulla.

Arto Sipilä Kuntavaalit 2025

Olen ehdolla kunnallisvaaleissa toisen kerran. Sain vaalien jälkeen luottamustehtäviä kaupungin hallinnosta. Olen rakennuslupatyöryhmän jäsen, lupa- ja valvontajaoston jäsen sekä rakennusjärjestyksen ohjaustyöryhmän jäsen. Etelä-Savon hyvinvointialueella olen ollut varajäsen.

Tärkeimpiä asioita minulle ovat kuntapuolella Otava ja otavalaiset ja alueen kehittäminen, kaupungin strategia sen omistamien kiinteistöjen suhteen ja paljon keskustelua herättänyt koulukysymys Mikkelissä.

Yrittäjästä Rakennustarkastajaksi ja taas Yrittäjäksi

Arto on toiminut kirvesmiesurakoitsijana, jonka jälkeen valmistui Hämeen ammattikorkeakoulusta rakennusinsinööriksi 2006. Valmistumisen jälkeen hän on toiminut rakennustoimiston yrittäjänä. sekä rakennustarkastajana Mikkelissä, Lemillä ja Savitaipaleella.

Kuva: Länsi-Saimaa

Rakentaminen tuo elinvoimaa

Rakentaminen luo työpaikkoja ja taloudellista kasvua sekä se parantaa alueen elämänlaatua ja vetovoimaa. Uudet rakennukset, kuten asuinalueet, liiketilat ja julkiset rakennukset, voivat houkutella uusia asukkaita ja yrityksiä.

Rakentamisella rakennetaan myös tulevaisuutta!

Miksi äänestäisit?

Äänestämällä voit vaikuttaa positiivisesti kunnan kehitykseen, omiin elinoloihisi sekä kunnan talousnäkymiin.

Artosta kerrottua

“Reilu kaveri, antaa palautteen ketään loukkaamatta. Antaa sen sen hyvän palautteen usein. Arton seurassa rento ilmapiiri, ei tarvia jäpittää. Pitää siitä lähipiiristä huolen. Mies paikallaan.”
Marko Matiskainen / Rakennus- ja teroituspalvelu RTP Oy
"Arton saa aina kiinni ja häneltä saa apua. Jos hän ei pysty vastaamaan, soittaa perään Hänellä on auttajan sielu ja välittää ihmisistä muutenkin kuin työn kautta Hän on erittäin luotettava ja ammattitaitoinen Hän osaa muuttaa vaikeatkin asiat kielellisesti (savon murteella) helpommiksi Hän pyrkii aina löytämään ongelmaan ratkaisun ja välittää ihmisistä ja heidän hädästään. Hän on hauska, älykäs ja huumorintajuinen sekä osaa olla ihmisille läsnä."
Elina Paasio / Elina Invest Oy
Tutustuin Artoon aloittaessamme koulunkäynnin vuonna 1970 Mikkelin Lyseossa (poikakoulu). Ystävyytemme on kestänyt siis yli 50 vuotta ja työkavereinakin ehdimme olla Mikkelin kaupungilla viitisen vuotta. Arto on pyyteetön kaveri, joka arvostaa oikeudenmukaisuutta. Arton pitkä kokemus rakennusalalta luo laajan näkemyksen julkishallinnon ja yrittäjyyden yhteistyöstä. Arton kouluttautuminen kirvesmiehestä rakennusinsinööriksi kuvastaa Arton sinnikkyyttä uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Arto tuntee rakentamisen kaikki vaiheineet niin suunnittelusta toteutukseen, kustannuksia unohtamatta. Artolla on yrittäjänä hallinto ”rukkasessa”, mitä tarvitaan tulevaisuuden Mikkelin asioista päätettäessä . Arto on tiimipelaaja, jonka kanssa on helppo toimia. Hän katsoo asioita laaja-alaisesti, kaupungin etua /kehitystä unohtamatta.
Jari /Ystävä, yhteistyökumppani

Kun äänestät minua

Lupaan ajaa Otavan ja otavalaisten etua. Teen kaikkeni, että Otava sekä koko Mikkeli pysyisivät elinvoimaisina. Rakentaminen on yksi tärkeimpiä yhteiskunnan aloja, joka vaikuttaa kaikkeen muuhunkin talouteen. 

© artosipila.fi 2025